Vuosi näköalapaikalla

26.11.2020

Olen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta vuonna 2014 valmistunut näkövammainen sosionomi. Työskentelin Paikka auki -ohjelman tuella Näkövammaisten liitossa oikeuksienvalvonnan assistenttina vuosina 2014-2015.

Perustyökokemusta ja työelämätaitoja

Kun luin Facebookista työpaikkailmoituksen keväällä 2014, olin lähes valmis sosionomiopiskelija, opinnäytetyö kesken ja useamman kurssin oppinmistehtäviä rästissä. Opinnot olivat viivästyneet jo parilla vuodella, ja vaikka aikarajakin potki eteenpäin, nopea valmistuminen sai aivan uudenlaisen merkityksen, kun sain oven avattua työelämään ja näin, että jatko voisi aivan hyvin olla kädenojennuksen päässä. Sain opinnot päätökseen Paikka auki -vuoden aikana.

Vaikka en ollut opiskeluaikana tulevaisuudesta erityisen huolestunut, luulen, että kärsin näköalattomuudesta. Vammattomat opiskelutoverini olivat jo tullessaan töissä kaupoissa ja ravintoloissa, jotkut alkoivat harjoittelujen jälkeen tehdä myös sosionomin keikkatöitä esimerkiksi päiväkodeissa. Minä kaivoin silloisen poikaystävän kannustamana kiven alta pari kesätyöpaikkaa, mutta Paikka auki -vuosi toi tarjottimella rautaisannoksen sosionomin perustyökokemusta. Lisäksi mahdollistui "näkövammaistaitojen" harjoittelu työelämässä: milloin tietokoneeni apuvälineillä toimii, missä tarvitsen apua, miten ja milloin käyttää henkilökohtaista avustajaa sosiaalialan asiakastyössä. Nämä toki muuttuvatkin työtehtävien mukana. Työharjoitteluni opintojen aikana olivat myös monipuoliset ja pääsin sekä paikkoihin, joihin työllistyminen näkötilanteeni puolesta olisi tuskin tarkoituksenmukaista että niihin, joihin voisin työllistyä. Molempia kokemuksia pidän ainutlaatuisen arvokkaina, vaikka vuosi töissä opetti vielä eri tavalla ainakin minua suoraan lukiosta sosionomiopintoihin siirtynyttä.

Töissä vai esteitä raivaamassa?

Työllistymiseni Paikka auki -vuoden jälkeen ei olisi voinut sujua paremmin. Tein kahden vuoden ajan palveluneuvojan sijaisuuksia Vammaisten maahanmuuttajien tukikeskus Hilmassa. Kesken viimeisimmän sijaisuuden sain nykyisen työni Näkövammaisten liitossa oikeuksienvalvonnan asiantuntijana Helsingin ja Uudenmaan alueella. Olen siis nyt vakituisessa työssä paikassa, josta lähdin liikkeelle assistenttina. Ensi keväänä pääsen aloittamaan jälleen uuden työn, suunnittelijana Minun näköinen mieli -hankkeessa osa-aikaisesti nykyisen työni ohella.

Koko tähänastisen työurani olen tehnyt paikoissa, joissa vammaisuus on ennalta tuttu asia. Kerrottavakseni ei ole kertynyt kuulemani kaltaisia jännittäviä tapauksia työhaastattelutilanteista tai sen testaamisesta, pystynkö käyttämään tietokoneella ja apuvälineohjelmilla asiakastietojärjestelmiä uudessa työpaikassa, jonka olen juuri saanut. Työympäristöt ovat olleet saavutettavia tai sovellettavissa. Olen saanut kokea monenlaista ja kehittää osaamistani ilman kohtuuttomia ponnisteluja näkövamman kanssa. Verkostoituminen on ollut mahdollista. Vaikka sokeus rajaa pois osan sosionomin työpaikoista, olen löytänyt useamman työn, jota pystyn täysipainoisesti tekemään. Tämä kaikki on mahdollistunut ehkä siksi, että joku on halunnut palkata erityisesti minut - siitä kai työnsaannissa on kyse. Kohdallani olisi kuitenkin voinut käydä niinkin, ettei työnantaja olisi halunnut ottaa riskiä palkata työnhakijaa, jonka toimintakykyä ja ratkaisuja tehdä tarjolla olevaa työtä ei tunne. Siksi, ainakin vielä, yhdenvertaisuuslakiin kirjatulla positiivisella erityiskohtelulla on mielestäni paikkansa. Siinä valinta kohdistuu vammaiseen työnhakijaan tilanteessa, jossa rinnakkain ovat yhtä pätevä vammainen ja vammaton hakija.

Tulevaisuuteni työn osalta näyttää valoisalta tällä hetkellä. Vastaavaa onnea toivon kaikille. Omienkin tulevaisuuden tuulien varalle toivon osaaminen edellä kohtaamista, avointa asennetta molemmin puolin - ja kaikkien mahdollisten tietojärjestelmien saavutettavuutta.



Elisa Montonen

Paikka auki -työntekijä 2014-2015
Näkövammaisten liitto