Virkeässä Varapäreessä ollaan mielenterveyden asialla

08.07.2022

Monet Paikka auki -työntekijät työskentelevät pienissä yhdistyksissä, joissa he pääsevät oikeasti myös vaikuttamaan toimintaan ja kehittämään sitä. Yhdistyksenä pieni, mutta sitäkin aktiivisempi Varapäre on siitä mainio esimerkki. Tätä juttua varten haastattelimme Varapäreen entistä ja nykyistä Paikka auki -työntekijää sekä yhdistyksen toiminnanjohtajaa. 

Kuvassa Titta Stedt (vas.), Elina Matinniemi (takana), Jenni Savolainen (keskellä) ja Johanna Kainulainen (oik.)
Kuvassa Titta Stedt (vas.), Elina Matinniemi (takana), Jenni Savolainen (keskellä) ja Johanna Kainulainen (oik.)

Kiuruveden Varapäre ry tekee monipuolista työtä mielenterveyskuntoutujien, heidän omaisten sekä mielenterveysasioista kiinnostuneiden kanssa. Varapäre on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jonka toiminnassa korostuvat vertaistuki, yhteisöllisyys, avoimuus sekä mielekkäiden toimintojen tarjoaminen.

Paikka auki -työntekijöiden myötä Varapäreessä on voitu järjestää säännöllistä toimintaa myös paikallisille nuorille. Varapäreen ensimmäinen Paikka auki -työntekijä, apu- ja vertaisohjaaja Jenni Savolainen, aloitti työsuhteensa toukokuussa 2020. Kokemus oli upea jo pidempään työelämästä pois olleelle nuorelle, mutta myös yhdistykselle. Niinpä avustusta haettiin uudelleen.

Kesällä 2022 Varapäreessä työskentelee peräti kaksi Paikka auki -työntekijää – toukokuussa 2021 aloittanut Titta Stedt, jonka työsuhteeseen on liitetty oppisopimuskoulutus sekä vuoden 2022 rahoituksella palkattu Elina Matinniemi. Titta ja Elina jatkavat nyt apuohjaajina Jennin jalanjäljissä.

Haasteista voimavaraksi

Varapäre sijaitsee viehättävässä vanhassa puutalossa, jossa kävijöillä on tilaa harrastaa ja voipa siellä käydä arkisin lounaallakin. Paikka auki -työntekijöiden pääasiallinen tehtävä Varapäreellä on nuorten toiminnan kehittäminen, ryhmien ohjaus ja toiminnan suunnittelu yhdessä nuorten kanssa.

Pienessä yhdistyksessä kaikenlaisia tehtäviä pääsee kuitenkin tekemään todella monipuolisesti ja omia vahvuuksia hyödyntäen. Työpaikalla kannustetaan kokeilemaan asioita ja tarttumaan toimeen rohkeasti. Tämä näkyy myös siinä kaikessa, mitä Paikka auki -työntekijät ovat Varapäreessä päässeet tekemään.

– Parasta Varapäreellä on se, että siellä pääsee tekemään niin monenlaisia juttuja. Luovuudelle on tilaa, ja työyhteisö on kiva ja kannustava, Titta ja Jenni kuvailevat.

Paikka auki -työntekijät osallistuvat Varapäreen arkisiin askareisiin niin keittiössä kuin toimiston puolellakin. Varapäre on hyvin aktiivinen myös sosiaalisessa mediassa. Somen tekemiseen osallistuvat kaikki, ja sillä halutaan paitsi tehdä yhdistyksen toimintaa tunnetuksi, mutta myös hälventää mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa.

Varapäreen toiminta on kohdennettu mielenterveyskuntoutujille ja aihepiiristä kiinnostuneille. Siksi on hyvä, että Varapäreen Paikka auki -työntekijöillä on ymmärrystä mielenterveyden haasteista – ja mahdollisesti omaa kokemustakin vastaavista haasteista.

Jenniä ja Tittaa yhdistää se, että he ovat kouluttautuneet myös kokemusasiantuntijoiksi.

Toiminnanjohtaja Johanna Kainulainen kertoo, että työntekijät voivat hyödyntää työssään omia kokemuksiaan, jos näin haluavat, mutta sellaiseen ei ketään velvoiteta.

­­– Nämä nuoret osaavat hyödyntää haasteitaan niin, että niistä tulee ennemminkin voimavara.

Jenni ja Titta ovat molemmat taiteellisia ja luovia. Taiteelliselle ilmaisulle ja luoville menetelmille on Varapäreessä aina tilaa. Jennin kädenjälkeä voi ihastella Varapäreen nykyisessä logossa ja Titan käsistä ovat lähtöisin monet Varapäreen videot.

Jokainen Varapäreen Paikka auki -työntekijä on vuorollaan käynyt vierailemassa Paikka auki -ohjelman Instagram-tilillä oman työsuhteensa aikana. Näin Varapäreen arki on tullut meillekin näkyväksi, mistä iloitsemme kovin.

Verkostojen hyödyntäminen rekrytoinnissa

Toiminnanjohtaja Johanna kertoo, ettei Varapäreellä ole koskaan ollut Paikka auki -työntekijän tehtävä avoimessa haussa. Tapana on ollut, että ensin mietitään läpi omat verkostot – onko siellä sopivaa nuorta, kenelle paikkaa voidaan tarjota?

Jenni oli Johannalle tuttu entisten työkuvioiden kautta (Omat Avaimet -projekti). Titan kanssa polut olivat ristenneet myös aiemmin järjestösektorilla, jossa Titta on toiminut kokemusasiantuntijana eri organisaatioissa. Uusin apuohjaaja Elina löytyi PUHTI - Puhtia tielle työelämään -hankkeen kautta, jonka projektityöntekijältä Johanna tiedusteli, olisiko heillä kävijöissä kriteereihin sopivaa alle 30-vuotiasta nuorta.

Tällainen "täsmärekrytointi" vaikuttaa toimivan erityisen hyvin ja siksi sitä voidaan suositella muillekin. Varapäreessä näin toimimalla on saatu innostuneita ja sitoutuneita työntekijöitä, jotka ovat solahtaneet mukaan porukkaan nopeasti.

Turvallinen työyhteisö antaa tukea jatkopoluille

Varapäreessä tuetaan Paikka auki -työntekijöitä varmalla otteella ja kannustuksella. Johanna on oman työnsä ohessa toiminut mentorina jokaiselle Paikka auki -työntekijälle. Alun virheistä on otettu opiksi.

– Otin alussa mentoroinnin Jennin kanssa jopa liian vakavasti ja tein sitä ylitöinä. Sitten hoksasin, että vähän vähemmälläkin panostuksella pärjää.

Johanna kertoo, että mentorointia tehdään nyt tarpeen mukaan, mutta suunnitelmallista se on yhä. Noin kuukausittain heillä on yhteisiä keskusteluja, joita varten Johanna antaa mentoroitavilleen tehtäviä eri teemoista ennakkoon mietittäväksi. Teema voi olla vaikkapa ajankäyttö ja sen hallinta. Lisäksi yksi kantava teema on tietysti työntekijän omat tavoitteet ja toiveet Paikka auki -työsuhteessa.

– Voin kannustaa myös työntekijää menemään pois omalta mukavuusalueeltaan, jos katson hänen olevan siihen valmis.

Jennin ja Titan kanssa on mietitty myös tulevaisuuden jatkopolkuja. Kun Jennin Paikka auki -työsuhde päättyi, hänelle järjestyi kesäsijaisuus Varapäreeltä. Työntekijöiden kanssa yhdessä on etsitty sopivia opiskelupaikkoja ja katsottu ennakkotehtäviä. Työntekijä saa käyttää työaikaa jatkopolkujen suunnitteluun. Titta opiskelee työn ohessa nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi ja hänenkin varalleen on suunnitelmia, kun hän saa paperit kouraan.

– Pidän tärkeänä, että työntekijä ei jää tyhjän päälle, kun Paikka auki -työsuhde päättyy, Johanna kertoo.