Paikka auki -työnantajakyselyn tuloksia

Paikka auki II -avustusohjelman ensimmäinen työnantajakysely tehtiin lokakuun alussa 2018. Kartoitimme kaikkien avustusohjelmassa työnantajina toimivien järjestöjen odotuksia, toiveita ja kysymyksiä avustusohjelmaan liittyen. Vastauksia saimme 101:ltä järjestöltä.

Työtehtävät

Vastauksien perusteella näyttää siltä, että järjestöt ovat palkanneet noin kolmasosan Paikka auki -työntekijöistä erilaisiin asiantuntijatehtäviin, joita he tekevät joko itsenäisesti tai yhdessä järjestön henkilökunnan kanssa. Tyypillinen ohjaustehtäviin liittyvä toimenkuva voi olla esimerkiksi seuraava: ´Monipuoliset tehtävät [järjestön] talolla. Pääasiallinen tehtävä on ryhmien ohjaaminen sekä asiakkaiden kohtaaminen. Työhön sisältyy ryhmien, tapahtumien ja lomatoiminnan suunnittelua. Lisäksi hän huolehtii talon markkinoinnista ja viestinnästä.´

Selkeästi suurin joukko järjestöihin palkatuista nuorista ja/tai osatyökykyisistä tekee hallinnollisia toimistotyön avustavia tehtäviä. Tyypillinen toimenkuva on esimerkiksi seuraava: ´Tehtäviin kuuluu monipuolisia toimistotöitä ja yhdistyksen yleishyödyllisiä tehtäviä. Muun muassa: yhdistyksen jäsenasiat, toimistotehtävät, tapahtuma-avustus, tilavaraukset, postitus, kahvitukset. Työnkuvaa räätälöidään nuoren kehittymistarpeiden ja vahvuuksien mukaan.´


Perehdytys ja mentorointi puheenaiheena

Uusien työntekijöiden perehdytys ja varsinkin mentorointi herätti järjestöissä paljon kysymyksiä, tiedontarpeita ja kommentteja. Monet pitävät mentorointia erittäin tärkeänä ja aikaa vievänä toimintana. Erilaisia toimintatapoja tuotiin esiin ja vinkkejä, ideoita, yhteisiä toimintaohjeita, kirjallisia materiaaleja ja järjestöjen keskinäistä vertaisapua kaivattiin monissa vastauksissa. Kysymykseen: ´Mitä uutta avustusohjelma mahdollistaa järjestönne arjessa?´ vastattiin esim. seuraavasti:

´Paikka auki -ohjelman kautta tulevat työntekijät mahdollistavat omalta osaltaan laadukkaan kohtaamisen, jossa jokainen kävijä kokee tulleensa nähdyksi ja kuulluksi. ´Lisäkädet´ mahdollistavat yksilöllisen tuen, avun ja ohjauksen sekä muiden työntekijöiden irrottautumisen ja reagoimisen kävijäryhmän muuttuviin tilanteisiin.´

´[Ohjelma] tuo meille uusia osaajia ja mahdollistaa toiminnan tarkastelua uudesta näkökulmasta, koska uudet ihmiset katsovat toimintaa uusin silmin ja näkevät kehittämiskohteet paremmin kuin pitkään työssä olleet.´


Ohjelman vaikutuksia

Kysymykseen: ´Mikä muuttuu, kun työllistäminen Paikka auki -avustusohjelman kautta onnistuu hyvin´ vastattiin esim. seuraavasti:

´Saamme yhdet apukädet lisää toimintaan. Yhden työntekijän lisäresurssi auttaa saamaan aikaa jäsenten tukemiseen ja auttamiseen henkilökohtaisemmin. Toiminnat tulee tehtyä siten, että on aikaa suunnitella ja tehdä arviointia sekä muuttaa toteutusta arvioinneista nousseiden toiveiden perusteella ymv. Toiminnan jäsentyminen ja suunnitelmallisuuden lisääntyminen. Saamme uutta toimintamallia entisten rinnalle. Kävijä- ja osallistujamäärä kasvaa. Yhdistyksen toiminnoista tietoisuus lisääntyy. Saamme nuoria mukaan.´

´Järjestötyön sirpaleisuus haastaa työntekijöitä jatkuvaan joustoon ja nopeaan reagointiin/ aikataulumuutoksiin. Paikka Auki-työllistetyn työpanos helpottaa tätä painetta valtavasti, kun työllistetyllä on paremmin aikaa tarttua nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Tämä taas vapauttaa muiden työntekijöiden työaikaa ja resursseja pääasialliseen tukitoimintaan.´

´Nuoren ihmisen uudet näkemykset virkistävät koko työyhteisöä ja osatyökykyisen työntekijän avulla joudumme myös itse uusiutumaan ja tarkistamaan oman toimintamme tapoja vastaamaan paremmin ihmisten tarpeisiin.´