“Ai, täällä saa kysyä?”

14.09.2021

Moikka! Tässä Milla, 25-vuotias oppisopimusopiskelija Muuramesta. Elämääni värittävät tyypin 1 diabetes ja alkuvuodesta saatu ADHD-diagnoosi. Olen töissä Paikka auki -avustuksella Nuorten Suomi ry:ssä tapahtumatuottajana ja opiskelen samalla oppisopimuksella nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Saan työssäni edistää itselleni tärkeitä asioita – nuorten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia. Kerron seuraavaksi kokemuksistani ja siitä, mitä olen oppinut matkan varrella.

Vuosi 2020 oli melkoinen. Maailmaa ravisteli yhä jatkuva, mutta silloin uusi koronapandemia. Työpaikkoja meni alta lähes samaan tahtiin, kuin mitä kauppojen vessapaperihyllyt tyhjenivät. Olin toipumassa vuoden takaisesta täydellisestä loppuunpalamisesta, harmittelin kesken jääneitä opintoja sekä koetin selvittää, mikä minussa on vikana, kun arki on niin hankalaa. Muun myllerryksen ohessa tein pitkäaikaista, hyvin stressaavaksi osoittautunutta haavetyötä elokuvateatterissa, mutta lyhyeksihän sekin ura jäi. 

Kävi samoin kuin monella muulla: korona tuli, työt meni. Tilanne tuntui kamalalta.

Sitten alkoi tapahtua. En ollut ehtinyt montaa kuukautta möllistellä työttömänä, kun äitini laittoi viestiä bongaamastaan työpaikkailmoituksesta: "Tää on joku Paikka auki -työpaikka jossain järjestössä. Ja tässä pääsis opiskelemaankin oppisopimuksella."

No, eikun vaan hakemusta menemään ja jännittämään. Ja kiirehän siinä tuli meloa suppilaudalla takaisin rantaan keskeltä Päijännettä, kun puhelin pärähti haastatteluvaiheen jälkeen rannassa soimaan. "Onneksi olkoon, me haluttais sut töihin." 

Monta vuotta kestänyt syyllisyyden tunne ja katumus kesken jääneistä opinnoista muuttuivat helpotuksen tunteeksi.

Ei ruuvimeisseliä naulojen naulaamiseen

Jännittikö? Ei jännittänyt vaan pelotti. Suorastaan hirvitti. Mitä, jos en ansaitsekaan tätä työpaikkaa? Mitä, jos en opikaan? Joudun kysymään tarkennusta, ja sitten pyöritellään silmiä ja huokaillaan.

Turhaahan se huolehtiminen tietenkin oli. Heti ensimmäisestä hetkestä lähtien työpaikalla tehtiin selväksi, että saa ja pitää kysyä.

On ihan uskomatonta, miten paljon hyvä työnohjaus, työyhteisö ja itselle sopiva työ vaikuttavat jaksamiseen ja itsetuntoon. 

Ei sitä edes tajua, miten alas usko omaan osaamiseen voi vajota, kun aikaisemmat kokemukset kertovat, että on jotenkin tyhmä, jos kaikkea ei sisäistä heti.

Kun on koittanut ikänsä navigoida maailmassa työkaluilla, jotka eivät vain millään minulle toimi. Käteen on annettu kasa nauloja ja ruuvimeisseli ja sanottu, että kasaapa niillä tuo laatikko, niin kuin kaikki muutkin... mutta kaikilla muilla on ruuvimeisselin sijaan vasara käytössään.

Täällä olen saanut ensimmäistä kertaa ruuvimeisselin sijaan vasaran. Ja jos se vasara ei ole toiminut, niin sitten on istuttu alas ja mietitty, että kokeillaanko naulojen sijaan vaikka ruuveja. 

Saan muokata työtä. Enää puolet päivän energiasta ei mene siihen, että koetan ruuvata naulaa seinään ruuvimeisselillä, vaan voin keskittyä olennaiseen - työhöni.

Hei, mä osaan!

Vuoden aikana olen alkanut tunnistaa omia vahvuuksiani ja niitä asioita, joissa vielä on opettelemista. Teen kivoja kuvituskuvia ja taulukoita, ideoin ihan uskomattoman nopeasti uusia asioita. Aikataulut ja projektisuunnitelmat taas ovat aina olleet hankalia, mutta täällä saan niihin työkaluja. Kyllä takkuilisi meikäläinen vieläkin oman työajan ja työtehtävien kanssa, jos ei mentorini Eve olisi tarttunut kädestä ja kärsivällisesti opastanut, kunnes minulle sopiva tapa hahmottaa löytyi. On muuten kaunis ja värikäs excel-taulukko.

Paikka auki -ohjelma on osaltaan varmistanut, että täällä on voitu panostaa mentorointiin ja antaa oikeanlaiset työkalut työntekoon. Tuntuu, että alan vihdoin päästä käyttämään potentiaaliani oikeasti. Usko siihen, että osaan ja pystyn kasvaa koko ajan, ja se on aika hienoa – mähän osaan!

Vanhoissa paikoissa olisin edelleen pulassa. Kun ei ole resursseja työnohjaukseen, ei ole resursseja oikeisiin työkaluihinkaan. Siellä jumittaisi kassat, palaisi popparit, ja minulla terveys.

Itseäni helpottaa myös ajatus, että vaikka olen täydellä työajalla töissä, ei minulta odoteta täyttä osaamista ja sitä, että onnistuisin heti kaikessa. Olen täällä oppimassa. 

Toipumiseni on yhä käynnissä, arki ei ole tasaista. Siksi onkin niin tavattoman tärkeää, että työ on joustavaa ja voin sanoa, milloin voimani eivät riitä. Olen alkanut oppia, milloin ymmärrän ja milloin valehtelen itselleni ymmärtäväni asioita. Osaan kysyä, kun en ymmärrä, ja siitä on kiittäminen meidän mahtavaa toimiston tiimiä ja kannustavaa mentoria.

Jos saisin tilaisuuden matkustaa ajassa taaksepäin tapaamaan aiempaa itseäni, sanoisin suorat sanat: Siinä ei ole mitään hävettävää, jos opinnot jäävät kesken. Se ei tee sinusta laiskaa eikä huonompaa ihmistä. Olet uupunut, nyt pitää levätä. Asiat kyllä järjestyvät ajallaan.

Täällä saan olla ihan reilusti sitä, mitä olen: innostuva ideanikkari, jonka jarrut ovat vähän ruosteessa, ja joka tarvitsee muistilaput viidessä eri värissä.

Ja mikä tärkeintä, täällä saa kysyä. 

Milla Köykkä, Nuorten Suomi ry.
Milla Köykkä, Nuorten Suomi ry.

Milla Köykkä ja mentorinsa Eeva-Liisa Tilkanen Nuorten Suomi ry:stä ovat mukana 11.11.2021 järjestettävässä Mahdollisuuksien polku -webinaarissa. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!